Suomen vanhin toiminnassa oleva makeistehdas tunnetaan parhaiten tryffeleistään ja suukoistaan. Yritys tekee myös lakritsi-, marmeladi- sekä toffeemakeisia, joista tunnetuin lienee 105 vuotta sitten kehitetty Alku-karamelli. Suklaan osuus liikevaihdosta on 70 prosenttia. Leijonanosan tästä kaappaavat suukot, joita myydään vuodessa 12–13 miljoonaa. Jokaisen suomalaisen suussa sulaa siis keskimäärin pari suukkoa joka vuosi!
”Syksy on suklaan aikaa. Lyheneviin päiviin kaivataan lohdutusta ja loppuvuoden juhlakauteen kuuluvat niin herkuttelu kuin lahjatkin”, Brunbergin toimitusjohtaja Katarina Enholm sanoo.
Brunbergin tehtaassa on paiskittu töitä syyssesonkia silmällä pitäen täysillä jo toukokuusta lähtien. Ja mikä on paiskiessa kun hallin ilmastointi pelaa ja myös tuotannon jäähdytysjärjestelmät on uusittu EU:n kylmäainedirektiivien mukaisiksi.
Monta vaihetta makunautintoon
Oikea lämpötila on jatkokäsittelynkin aikana tärkeää muun muassa kiderakenteen säätelyn ja värin säilymisen takia. Kun herkut sitten ovat valmiina lähtemään kauppojen kautta nautiskelijoille, pitää ne säilyvyyden takaamiseksi varastoida vähän viileämmässä, 16-18 celsiusasteessa. Tätä varten Brunbergilla on kolme viileää varastoa.
Merkittävä investointi kannatti
Chillerin valinta laite- ja ratkaisutoimittajaksi perustui käytännönläheisiin argumentteihin. ”Service Next -kokonaispalvelu, jossa meidät koneemme kommunikoivat Chillerin valvomon kanssa, tuo varmuutta järjestelmänhallintaan. Chiller on fyysisestikin lähellä ja sitäpaitsi suomalainen yritys. Referenssit puhuivat puolestaan, palvelukonsepti tuntui joustavalta ja kaupantekoprosessi sujuvalta. Kun vielä hinta oli linjassa, oli päätöksenteko lopulta helppoa.”
”Uusittu jäähdytysjärjestelmä tuo säästöä, kun samalla rahalla saadaan paljon lisää tehoja”, kiinteistöpäällikkö Ted Björkstrand toteaa.
Helppoa huoltoa
Huoltotyöt ovat helpottuneet kun aiempien 13 koneen asemesta jäähdytyksen hoitaa neljä laitetta ja niidenkin huollosta ja säädöistä vastaa Chiller.
Björkstrand väittää järjestelmän säätämisen olevan jopa helpompaa kuin kodin lämpöpattereiden. ”Soitto Chillerille, pyyntö lisätä tai vähentää lämpötilaa, se on siinä. Samalla tieto säädöistä kirjautuu aina myös Chillerin tietojärjestelmiin.” Osa jäähdytysjärjestelmän säädöistä toimii ajastuksella, joten brunbergiläiset lähinnä seuraavat ja valvovat, että vesiasemien lämpötilanäytöt näyttävät oikeita lukemia.
Huoltotarpeita ei uudehkossa järjestelmässä ole vielä ilmennyt. Pientä säätöä on tietysti aina ja käyttöönoton yhteydessä tuli eteen monenlaisia muutostarpeita, mutta ne saatiin haltuun nopeasti. ”Meillä on Chillerin kanssa järkevänhintainen huoltosopimus, joka kattaa koko systeemin tarkistuksen kerran vuodessa”, Niemelä kertoo.
Työolot kohenivat
Ennen uutta jäähdytysjärjestelmää hallin lämpötila saattoi kesäisin nousta 28 asteeseen, nyt se pysyy ympäri vuoden 21 ja 22 asteen välillä, mikä on ihanteellinen työskentelylämpötila. Talviaikaan hyödynnetään vapaajäähdytystä eli kylmäasemien kompressorit lakkaavat toimimasta kun ulkolämpötila laskee alle +5 celsiuksen.
Sympaattista kvartaaliajattelua
Perheyritysten kvartaalin sanotaan olevan neljännesvuosisata, ja ainakin Brunbergillä liputetaan tämän ajatuksen puolesta. Henkilökunnasta pidetään hyvää huolta eivätkä talouden ja kysynnän pienet notkahdukset aiheuta paniikkia ja irtisanomisia. Suunnitelmia ja investointeja tehdään pitkällä tähtäimellä, toimitusjohtaja Enholm kuvailee.
Brunbergilla vaihdettiin jäähdytysjärjestelmän uusimisen yhteydessä kaikki putket ruostumattomasta teräksestä tehtyihin. Kun kylmäkoneiden ikä on 25–30 vuotta ja putkien vieläkin pidempi, toteutuu brunbergiläinen kvartaaliajattelu tässäkin investoinnissa.
Teollisuusratkaisu
- Chillquick Eco -kylmävesiasemat
- Service Next -kokonaispalvelu.