Koja-Yhtiöt Oy -konsernin jäähdytysliiketoiminta keskitetään Chiller Oy:lle 1.1.2022 alkaen. Keskittämisen kautta pyritään selkeyttämään konsernin tarjoamia palveluja asiakaslähtöisesti ja Chiller tulee toimimaan koko konsernin jäähdytysliiketoiminnan asiantuntijana. Tavoitteena on tarjota kattavia kokonaisratkaisuja asiakkaille ja yhdistymisen myötä asiakkaita voidaan palvella entistä kokonaisvaltaisemmin, laajemmalla laitemallistolla – yhden oven takaa. Koja Oy jatkaa toimintaansa ilmankäsittelyratkaisujen toteuttajana muilta osin kuten aiemminkin.
Keskittämisen myötä Koja Oy:n jäähdytysasiantuntijat siirtyvät Chillerille vanhoina työntekijöinä. Henkilöstön toimipisteet sijaitsevat Kojan Vantaan toimistolla sekä Chillerin tiloissa Tuusulassa.

Keskittäminen ei aiheuta muutoksia Kojan asiakkaille asiakaspalvelun tai sopimuksien osalta, sillä Chiller Oy jatkaa sopimusvelvoitteiden mukaista toimintaa voimassa olevin sopimusehdoin.

Samat henkilöt palvelevat tutuissa toimipisteissä kaikissa jäähdytysratkaisuihin liittyvissä kysymyksissä myös 1.1.2022 alkaen. Ota yhteyttä!

Täydennetystä tuotevalikoimasta vastaavat:
Aku Jaakkola, tuoteryhmäpäällikkö
040 701 3087, aku.jaakkola@chiller.fi
Maria Taiminen, myyntipäällikkö
040 524 2688, maria.taiminen@chiller.fi

Lisätietoja:
Joonas Lius, liiketoimintajohtaja, Koja Oy – Rakennusten ilmankäsittelyratkaisut
050 545 4969, joonas.lius@koja.fi
Pekka Salmi, toimitusjohtaja, Chiller Oy
040 588 9665, pekka.salmi@chiller.fi

Koja-Yhtiöt Oy -konserni on 86-vuotias suomalainen perheyhtiö, johon kuuluu emoyhtiö Koja-Yhtiöt Oy, Koja Oy tytäryhtiöineen sekä Chiller Oy -konserni. Suomen toimipisteiden lisäksi yhtiöllä on toimipaikat Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2020 n. 99 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on 460.

Koja Oy tarjoaa asiakkailleen älykkäitä ja energiatehokkaita ilmankäsittelyratkaisuja laivoihin ja kiinteistöihin sekä puhallinratkaisuja teollisuuteen. Oma suunnittelu, tuotekehitys, tuotanto sekä kattavat elinkaaripalvelut takaavat luotettavan kumppanuuden.
www.koja.fi

Chiller Oy toteuttaa jäähdytys-, lämmitys- ja energiaratkaisuja, erityisesti Pohjolan oloihin. Asiakaskohtaiset, energiatehokkaat kokonaisratkaisut kehitetään, suunnitellaan ja valmistetaan asiantuntijuudella ja täydentyvät kattavilla elinkaaripalveluilla. Chiller on ollut osa Koja-yhtiöitä vuodesta 2019 alkaen.
www.chiller.eu