Chiller Oy:n toimitusjohtaja Pekka Salmi on päättänyt siirtyä uusiin haasteisiin elämässään. Salmi on työskennellyt Chillerin palveluksessa lähes 30 vuoden ajan, ja toimitusjohtajana kesästä 2018 alkaen.  

Yhtiön hallitus on nimittänyt Chiller Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi DI Joonas Liuksen 5.5.2023 alkaen. Lius on toiminut Koja Oy:n Kiinteistöt-toimialan liiketoimintajohtajana ja jatkaa edelleen tehtävässä.  Lius on ollut tiiviisti mukana myös Chillerin toiminnassa mm. hallituksen jäsenenä.  

Yhtiön hallitus kiittää Pekkaa hänen arvokkaasta työstään yhtiön rakentamisessa menestyksekkääksi jäähdytysalan toimijaksi ja toivottaa menestystä tulevaan. Chillerillä on jatkossakin erinomaiset edellytykset vahvistaa asemiaan Pohjolan halutuimpana ratkaisutoimittajana. 

 Yhteyshenkilö: Leena Aalto, hallituksen puheenjohtaja, Chiller Oy, leena.aalto@koja.fi, puh. 03 2825 111 

 

CHILLER OY suunnittelee ja valmistaa edistyksellisiä ratkaisuja jäähdytys-, lämmitys- ja energiatarpeisiin erityisesti Pohjolan oloihin. Ratkaisuja käytetään sekä uudis- että korjausrakennuskohteissa kuten hotellit, toimistorakennukset, kauppakeskukset, sairaalat ja teollisuuden prosessit. Chiller Oy:n liikevaihto vuonna 2022 oli 30 miljoonaa euroa ja yritys työllistää noin 100 henkeä. Chiller Oy on osa lähes 90-vuotiasta perheomisteista Koja Groupia. www.chiller.eu/fi 

 KOJA GROUP tarjoaa asiakkailleen älykkäitä ja energiatehokkaita ilmankäsittelyratkaisuja laivoihin ja kiinteistöihin sekä puhallinratkaisuja teollisuuteen.  Suomalaisen perheyhtiön vastuullisella otteella toimivaan konserniin kuuluvat emoyhtiö Koja-Yhtiöt Oy:n lisäksi Koja Oy ja Chiller Oy sekä näiden tytäryhtiöt ja toiminnot Suomessa, Ruotsissa ja USA:ssa. Koja Groupin liikevaihto vuonna 2022 oli 119 miljoonaa euroa ja yhtiöt työllistävät yhteensä noin 470 henkeä. www.koja.fi