Jäähdytys asuinkerrostalossa

Moni on pohtinut asuinkerrostalon jäähdytys- ja viilennysvaihtoehtoja. Tässä blogissa käsittelemme yleisimmät teknologiat ja kerromme Chillerin jäähdytysratkaisusta asuinkerrostaloon. Lisäksi käymme läpi jäähdytystarpeen kasvuun ja sisäolosuhteeseen vaikuttavat tekijät.

Jäähdytyksen tarve kasvaa

Kysyntä asuntojen jäähdyttämiselle kasvaa juuri nyt vauhdilla. Kasvuun vaikuttaa voimakkaasti neljä eri trendiä.

  • Ilmastonmuutoksen vuoksi Suomessa hellepiikkien voimakkuus kasvaa ja hellejakson pitenevät.
  • Ikääntyvän väestön osuus Suomessa on kasvussa ja heillä on suurempaa tarvetta jäähdytykselle, koska helle kuormittaa sydän- ja hengityselimistöä.
  • Kaupungistuminen aiheuttaa lämpösaarekkeen, jossa rakennusmassa ja asfaltoidut tiet sitovat paljon lämpöä, joka nostaa tiiviiden kaupunkikeskustojen lämpötilaa.
  • Etätyöskentely on yleistynyt ja yhä useampi haluaa olosuhteet tehokkaalle työnteolle myös kotona.

Yllä mainittujen muutosten vuoksi jäähdytettyjen asuntojen kysyntä kasvaa. Kun asuntoa rakentaessa pohditaan kannattaako jäähdytykseen investoida, niin tulee huomioida vastaako asunto olosuhteiden osalta kysyntään vielä esimerkiksi 30 vuoden päästä vuonna 2050.

Sisäolosuhdetekijät

Hyvään olosuhteeseen vaikuttaa neljä tekijää

  • Lämpötilan laskeminen helteellä on kaikista tärkeintä. Hyvä lämpötila on noin 24°C (±1°C)
  • Kosteuden poistaminen kesähelteellä on oleellista. Normaalisti suhteellinen ilmankosteus on 40–50 %, mutta kesähelteellä se nousee 60 %:iin, jolloin kosteus ei haihdukaan iholta pois. Tämä johtaa tukalaan tunteeseen, jossa paita tai lakanat tarttuvat ihoon kiinni, vaikka lämpötila laskisikin
  • Vedon tunne on epämiellyttävää, joten jäähdytyksessä pitäisi pyrkiä vedottomuuteen
  • Hiljainen äänitaso tulee esille yöllä, kun muut äänet hiljenevät. Erityisesti äänitason vaihtelu vaikeuttaa nukahtamista ja häiritsee unta.

Yleisimmät viilennys- ja jäähdytysteknologiat

Lattiaviilennys

Lattiaviilennyksen etuja ovat äänettömyys ja vedottomuus. Toisaalta reagointiaika lämpötilan muutoksiin on pitkä ja useat kokevat kylmän lattiapinnan epämukavaksi, eikä mattoja suositella, koska ne heikentävät jäähdytystehoa. Lattiaviilennys laskee lämpötilaa, mutta ei poista sisäilman kosteutta. Viilennyksen teho on rajallinen kuumalla ja kostealla kelillä, koska lattian lämpötila ei saa alittaa kastepistettä. Kastepisteen alitus aiheuttaisi kosteuden tiivistymistä lattiarakenteeseen.

Tuloilmaviilennys

Tuloilmaviilennyksen etuja ovat matala äänitaso ja integroitavuus. Tuloilmaviilennyksellä ei pystytä merkittävästi laskemaan huoneiston lämpötilaa, mutta sillä saa pientä viilennystä. Tämä johtuu pääosin tuloilman pienestä ilmavirrasta. Markkinoitaessa tuloilmaviilennystä jäähdytyksenä seurauksena voi olla ikäviä väärinkäsityksiä asunnon lämpötilasta kesähelteillä.

Ilmalämpöpumppu

Ilmalämpöpumpun etuja ovat suuri jäähdytysteho sekä ilman kuivaus ja se on usein ainoa vaihtoehto jälkiasennettavaksi. Kuitenkin laitteen viileä puhallus kohdistuu usein oleskelualueelle, jolloin tilassa oleskeleva henkilö kokee vetoa. Tyypillisesti sisäyksikkö on kompakti, joten puhaltimen ääni ei juuri vaimene laitteessa. Laitteen ulkoyksikkö sijoitetaan yleensä parvekkeelle, joka vie tilaa ja lämmittää parveketta ja siten vähentää paikan käytettävyyttä. Ilmalämpöpumppu ei siis integroidu rakenteisiin tai sulaudu sisustukseen.

Siirrettävä ilmastointilaite

Siirrettävä ilmastointilaite on helppo ja edullinen, mutta se ei ole täysin ongelmaton. Äänekkään puhalluksen lisäksi Ilmastointilaite luo asuntoon alipaineen. Riittävää määrää korvausilmaa on hankala järjestää, jolloin ilmastointilaite sotkee ilmastointijärjestelmästä riippuen myös muiden huoneistojen ilmanvaihdon toiminnan. Nettojäähdytysteho jää pieneksi, koska korvausilma tulee suoraan ulkoa.

Chiller puhallinkonvektori

Chiller jäähdytysratkaisu perustuu puhallinkonvektoriin, joka tarjoaa loppukäyttäjälle parhaat sisäilmaolosuhteet. Puhallinkonvektori reagoi nopeasti muuttuviin jäähdytystarpeisiin, laskee lämpötilaa merkittävästi ja poistaa kosteutta.

Tasalämpöisyys, vedottomuus ja hiljaisuus ovat olleet tärkeimmät kriteerit Chillerin puhallinkonvektoria kehitettäessä. Puhallinkonvektori seuraa portaattomasti huoneen lämpötilaa, jolloin se pitää lämpötilan jatkuvasti tasaisena tavoitetasossa. Jäähdytetty tuloilma ohjataan Chillerin patentoidulla säleikköratkaisulla kattopintaa pitkin huoneeseen Coanda-ilmiötä hyödyntäen. Tämä takaa vedottomuuden tunteen tilassa. Chiller puhallinkonvektorin hiljainen äänitaso saavutetaan laitteiden teknisillä ominaisuuksilla ja hyvällä äänierityksellä. Puhallinkonvektori integroituu täydellisesti rakenteisiin ja sulautuu sisustukseen. Säleikön voi tilata RAL-väreissä sisustukseen sopivaksi.


Chiller puhallinkonvektori integroituu sisustukseen. Sen säleikkö on huoneistossa ainoa näkyvä osa.

Chillerin jäähdytysratkaisu perustuu keskitettyyn kylmäntuottoon, joka tarkoittaa kaukokylmää, maaviileää (maalämpö) tai kylmävesiasemaa. Näistä kaikista saadaan kerralla kylmää vettä kymmenille tai jopa sadoille puhallinkonvektoreille. Yksi Chillerin suurimmista vahvuuksista on mitoittaa laitteiden toiminta näille eri kylmälähteille, jolloin puhallinkonvektorit mitoitetaan järjestelmän lämpötilatasojen mukaan ja lämmönsiirto on tehokasta.

Jäähdytys

Lisää aiheesta: Chillerin jäähdytysratkaisun suunnittelu